Rovaniemi jakoi vuoden 2023 kulttuuri-, nuoriso-, liikunta- ja nuorisotekopalkinnot
21.3.2024
Rovaniemen kaupunki on palkinnut vuoden kulttuuri-, nuoriso-, liikunta- ja urheiluteot. Vuoden 2023 palkitut ovat Arctic Pride -tapahtuma, Leena Talvensaaren kirjoittama näytelmä, Rida Haapala ja Taiteiden yö -työryhmä, nuorisoaktiivi Jere Ollonen, Lapin Kansa-Pesiskoulu, Revontuli Cup, Lapin Lukko ry:n seuratoimitsija Anu Sillanmäki, yleisurheilija Aaro Davidila sekä kahdeksan muuta menestynyttä rovaniemeläistä urheilijaa.
kuva: Elli Alasaari Visuals, www.ellialasaarivisuals.fi
Vuoden seuratoimitsija
Anu Sillanmäki, Lapin Lukko ry:n nyrkkeilyjaosto
Anu Sillanmäki on toiminut Nyrkkeilyjaostossa aktiivisesti jo kolmella vuosikymmenellä ollen todellinen monitoiminainen ja voikin ilman epäilystä sanoa, että Lukon nyrkkeilytoiminta ei olisi mitenkään kasvanut muutaman ihmisen toiminnasta nykyiseen laajuuteen, noin 400 kaikenikäistä rovaniemeläistä liikuttavaksi aktiiviseksi toimijaksi.
Luultavasti Anu tunnetaan parhaiten kuntonyrkkeilytuntien vetäjänä, mutta tämä näkyvä osa on vain jäävuoren huippu kaikesta seuran eteen tehdystä työstä. Tuntien lisäksi Anu Sillanmäki on uhrannut valtavan määrän omaa aikaansa sponsorien keräämiseen, ilmoitusten suunnitteluun, talkoisiin, tuntien suunnitteluun, seuran johtokuntatyöhön, varainhankintaan ja ylipäätään kaikkeen mitä ilman seura ei voisi toimia. Erityisenä ponnistuksena Lapin Lukon nyrkkeilyjaostolla on ollut nykyisen muutaman vuoden toiminnassa olleen oman salin hankinta, jossa Anulla on ollut suuri rooli ja jonka myötä toiminta on kasvanut nykyiseen laajuuteensa.
kuva: Elli Alasaari Visuals, www.ellialasaarivisuals.fi
Vuoden urheilija 2023
Aaro Davidila, Lapin Lukko ry
Lapin Urheilutoimittajakerhon Vuoden urheilija -äänestyksen perusteella rovaniemeläisseurojen urheilijoista eniten pisteitä sai Lapin Lukon yleisurheilija Aaro Davidila. Hänen parhaita saavutuksiaan kolmiloikassa olivat muun muassa SM-kulta, Ruotsi-maaottelun 2. sija, MM-kilpailujen 26. sija, Euroopan kisojen 7. sija sekä Euroopan yleisurheilutilaston 6. sija kauden kotimaisella kärkituloksella 16,83.
Aaron palkinnon oli vastaanottamassa isä Risto Davidila.