Yleiset ohjeet ja toiminta

Normaalit ohjeet kesäkaudella:

- Kokoontuminen Saarenkylän urheilukentällä, etusuoralla.

- Ollaan ajoissa paikalla.

- Säänmukainen liikuntavarustus ja juomapullo.

- Osallistujat jaetaan ikäryhmiin syntymävuoden mukaan ja heitä pyritään siirtämään oikeisiin ryhmiin taitotason mukaisesti jatkuvasti. 

- Osallistujat  harjoittelevat kuukauden aikana useita yleisurheilulajeja.

- Harjoituksia järjestetään kaikille ryhmille joka viikko vähintään kerran ja vähintään 12 x /toimintakausi, vanhemmille ryhmille 2-3 x /viikossa.

- Jokaisella ryhmällä on yhdessä ohjaajan kanssa tehdyt ryhmän omat pelisäännöt.

- Opetellaan keskittymistä tekemiseen, kuunnellaan valmentajaa, kunnioitetaan kaveria eikä häiritä toisen harjoittelua.

- Tunneilla mahdollisimman paljon liikettä ja mahdollisimman vähän paikallaan oloa.

- Nopeus/ketteryys tekeminen, kimmoisuus tekeminen, jaksamisen tekeminen

- Taitavuuden parantaminen juoksussa, heittämisessä ja hyppäämisessä tekemisen kautta, ei pelätä virheitä eikä puututa tai korjata jokaista liikettä.

- Välillä harjoitellaan tekonurmella avojaloin, jalkaterät kehittyvät ja liikeaisti paranee.

- Kotitehtäviä joissa pyritään lisäämään omaehtoista liikkumista ja osallistamaan vanhempia. 

- Monilajisuuteen kannustaminen ja omaehtoinen liikunta vapaa ajalla.

Normaalit ohjeet talvikaudella:

- Sisäänkäynti halliin Santasportin yläovesta (Ounashallin puoleinen ovi).

- Ennen harjoituksia vaatteet vaihdetaan käytävän pukuhuoneissa. Huoltajat voivat olla pukuhuoneessa mukana.

- Ohjaajat vastaanottavat lapset talvella Santasportin käytävän päässä ennen urheiluhallin porttia.

- Vanhemmat hakevat pois sovitusta paikasta, joka on sama paikka kuin tullessa. 

- Ollaan ajoissa paikalla.

- Osallistujat jaetaan ikäryhmiin syntymävuoden mukaan ja heitä pyritään siirtämään oikeisiin ryhmiin taitotason mukaisesti jatkuvasti. 

- Osallistujat  harjoittelevat kuukauden aikana useita yleisurheilulajeja.

- Harjoituksia järjestetään kaikille ryhmille joka viikko vähintään kerran ja vähintään 14 x /toimintakausi, vanhemmille ryhmille 2-3 x /viikossa.

- Jokaisella ryhmällä on yhdessä ohjaajan kanssa tehdyt ryhmän omat pelisäännöt.

- Opetellaan keskittymistä tekemiseen, kuunnellaan valmentajaa, kunnioitetaan kaveria eikä häiritä toisen harjoittelua.

- Tunneilla mahdollisimman paljon liikettä ja mahdollisimman vähän paikallaan oloa.

- Nopeus/ketteryys tekeminen, kimmoisuus tekeminen, jaksamisen tekeminen

- Taitavuuden parantaminen juoksussa, heittämisessä ja hyppäämisessä tekemisen kautta, ei pelätä virheitä eikä puututa tai korjata jokaista liikettä.

- Sisätiloissa myös sukkasillaan harjoittelua paljon, jalkaterät kehittyvät ja liikeaisti paranee.